tiistai 19. tammikuuta 2010

Vielä Laihian kuvia...

Tässä vielä Markus Wikströmin ottamat kuvat sekä Helmistä, että Bristolista tuolla Laihialla.



sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Hienohelmat ulkoilee

Nyt kun pakkaset vihdoin hellitti ja mittari näytti vain -4 niin kissaneiditkin pääsivät pitkästä aikaa ihmettelemään lumisia maisemia. Tosin aluksi tuo rönttörinsessa ei meinannut edes nokkaa enempää pistää ulos. Tassuun kun tarttui lunta ja sehän oli tietenkin märkää ja kylmää, yh sentään! Jonkin ajan kuluttua kuitenkin tassunjäljet lumihangessa paljastivat Helmin vierailleen ihan maassa asti :) Keissulia ei pahemmin ulkoilu innostanut, lyhyt pyörähdys ulkona riitti tyydyttämään tämän vilukissan ulkoilun tarpeen... pitäisköhän sille hommata jonkin sorttinen takki, että pimu tarkenis ulkoilla... Kyllä tuolle Helmille pitäisi pikaisesti se ulkoilukaveri näin talvisajallekkin saada... sitä odotellessa ;)





keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Hyvästit vuodelle 2009! Suunnitelmia vuodelle 2010!

Paljon on suunnitelmia uudelle vuodelle. Ensimmäiset suunnitelmat menivät kuitenkin heti uusiksi. Tarkoitus oli mennä SUROK:in näyttelyyn, mutta niin vain kävi, ettei meille paikkaa riittänyt :( Noh, nokka pystyyn ja seuraavaa näyttelyä kohti. Mielessä häämöttää Kes-Kis, nähtäväksi vielä jää mahduttiinko sinnekkään mukaan... Sinne oli tarkoituksena lähteä sekä Helmin, että Bristolin kanssa. Katsotaan miten käy. Sen jälkeen ainakin Helmin kanssa suunnitteilla POH-KIS Seinäjoella. Muuten näyttelykalenteri onkin vielä avoinna ja mietinnän alla.

Pentusuunnitelmiakin löytyy... Geishan ja Bristolin treffien aika koittaa toivottavasti ihan pian. Kunhan vain Geisha päättää seuraavan kerran juosta niin rupeamme katsastamaan josko pojasta olisi jo miehen hommiin ;) Siten toivottavasti kevään aikana maailmaan syntyy ensimmäinen Meadowpaws- pentue.

Helmillekkin on suunnitelmia.. tosin ne ovat vielä aivan alkuvaiheissa.. Ensin toivottavasti saamme vähän reissata ulkomaillakin ennenkuin koittaa aika Helmin kokeilla äidin taitojaan.

Vuosi 2009 oli kaikenkaikkiaan täynnä säpinää ja vauhtia, jännitystä, riemua ja välillä pettymyksiäkin (jotka on kyllä jo aikaa sitten unohdettuja). Tutustuin moniin ihaniin ihmisiin ja tietysti kissoihin! Kiitos kaikille avusta, kannustuksesta sekä seurasta! :)

Poh-Kis, Laihia

Taas kaikki tulee myöhässä, mutta eikös se ole parempi niin kun ei milloinkaan ;)

Laihialle lähdin Helmin sekä Bristolin kanssa joille molemmille näyttely oli ensimmäinen aikuisten luokassa...
Suuntasimme Vaasaan jo perjantaina, mutta toisaalta ensimmäisen yön jälkeen olisi varmaan ollut ihan sama, vaikka olisin herännyt keskellä yötä ja lähtenyt ajamaan Laihiaa kohti... Empä olisi uskonut vaihtavani hotellihuonetta klo 02.30 yöllä, kiitos 3 kerrosta ylempänä toimivan discon. Kissat olivat kohtuullisen ihmeissään moisesta, mutta onneksi rauhottuivat nopeasti uudessakin huoneessa :) Bristol tykästyi veskin lavuaariin jossa sitten uni maittikin herralle hyvin :)




Viihdytystä veskissä...

Helmin kanssa suuntasin lauantai aamuna näyttelypaikkaa kohti Bristolin jäädessä ihmettelemään huoneen suurutta veskissä vietetyn yön jälkeen...

Helmin vuoro tulikin pian. Näyttely oli assistentti kantoinen joten tällä kertaa sainkin jännätä tilannetta penkiltä istuen. Helmi sai kehuja Kristiina Rautiolta sekä ihka ensimmäisen CAC-sertinsä!!! Kristiina oli erityisen viehättynyt Helmin upeasta puuhkavarustuksesta jota myös hännäksi kutsutaan :) VP valinnassa ei tällä kertaa onnistanut, mutta TP-valinnassa Helmi antoi tiukan vastuksen ansioituneelle hopeatiikeri naaraalle. Itseasiassa Helmi olisikin muuten mennyt paneeliin, mutta Helmin hermot olivat erinäisistä syistä ko. tilanteessa sen verran tiukalla, ettei Kristiina sen vuoksi halunnut laittaa Helmiä paneeliin. Olin kuitenkin oikein tyytyväinen ja iloinen päivän "saaliista". Alla Anu Kovasen ottamia kuvia lauantailta, kiitoksia niistä!



























































Hotellilla meitä odotteli ihmeissään oleva kisuli joka tuli vastaan asenteella "missäs sitä oikeen on luuhattu" :) Kun laitoin Helmin boxin hetkeksi lattialle odottelemaan Bristolin siirtoa veskiin niin nämä kaksi päättivät tehdä boxin oven raosta tuttavuutta. Itse asiassa, molemmat taisivat hoksata, että kun on ennenkin oltu kavereita niin mikäpäs tässä :) Sen jälkeen Bristol ei suostunut veskissä olemaankaan. Herra oppi nääs avaamaan oven... Ei auttanut edes se, että sijoitin vaatekassin oven eteen. Sekin pukattiin vain tylysti edestä... Noh, ajattelin sitten, että kun Helmilläkään ei vielä mitään juoksuja ole ollut ja Bristolkaan ei aikuisuuden merkkejä hirveästi ole näytellyt...eivätkä kissat tuntuneet toistaan välittävän.. muuta kuin leikkikaverina.. niin uskalsin päästää Bristolin veskistä. Yö sujuikin ongelmitta, toinen kissa toisessa ja toinen toisessa kainalossa :D Enää ei sitten tätä vahingossakaan harrasteta.. Helmi sai näyttelyn jälkeen nimittäin ensimmäisen juoksunsa, joten neiti on sitten ihan virallisestikkin aikuinen!

Sunnuntaina pakkasin kummatkin kissat autoon ja huristelin jälleen näyttelypaikalle. Bristol oli kieltämättä vähän ihmeissään, että mihinkäs kumman paikkaan sitä nyt tultiin. Häkistä kuului pitkän aikaa mau Mau MAu MAUUUU!!! mau! Mutta onneksi poikakin sitten rauhoittui ja päätti käydä nokosille :)

Helmiä jännättiin jälleen ensimmäisenä. Sunnuntaina sainkin itse kantaa kissat arvosteltaviksi. Helmin arvosteli Annelie Person, ruotsista. Hän piti kyllä Helmistä, mutta olisi toivonut hieman parempaa korvien asentoa, mutta muuten Helmi oli hänen mielestään tasapainoinen, kaunis ja lupaava naaras :) Toinen CAC-serti oli saavutettu!! TP- valinnoissa vastassa olikin vain yksi cooni joka jäin Helmille toiseksi. Paneeliinkin siis päästiin :)))

Bristolin vuorokin tuli käväistä tuomaripöydällä. Poitsu oli arvatenkin hermona koko touhusta...siitä onkin niin kauan kun Bristol viimeksi on ollut näyttelyssä joten ihan hyvä, että kokemus oli vain yksipäiväinen. Vastassa oli jo aikuisen ikään ja kokoon päässyt uros joten arvatenkin Bristol jäi toiseksi. Arvostelu oli kuitenkin hyvä ja tuomari Lena Chapman piti Bristolia oikein lupaavana tapauksena.

Helmi ei kuitenkaan paneelissa menestynyt...koko kun ei oikein vielä ole sitä mitä pitäisi.. ja jää nähtäväksi tuleeko tuota kokoa enää suuremmin.. neiti kun on kaikinpuolin niin nirso, että ennemmin on sitten vaikka syömättä jos ei tarjolla ole sitä mikä sillä hetkellä sattuu miellyttämään.. *syvä huokaus* niin painokin on lähinnä luokkaa "rääpäle".

Kotimatka alkoi kuitenkin iloisissa merkeissä! Olin oikein tyytyväinen viikonlopun saavutuksiin. Tästä on hyvä jatkaa!!